keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Tilannekatsaus

Vuoden rajapyykki on nyt ylitetty. Imetys siis edelleen jatkuu, ja sen mukana rajoitukset omassa ruokavaliossani. Joskin pienemmissä määrin nykyisin. Täysin vältössä on enää oikeastaan vain maito, soija, vehnä, ruis, ohra, peruna ja kananmuna (edelleen testaamatta). Noh, onhan siinä tuossakin, mutta jotenkin asian kanssa on jo oppinut elämään ja ainoastaan juustot on sellainen asia, mitä aiemmasta ruokavaliostani kaipaan ja sen vuoksi odotankin, että pääsisi taas juustojen pariin ja eroon imetyksestä. Ehkä sitten pääsiäiseksi, kun joulu on jo utopistinen ajatus :). Mennään ja harjoitellaan tämä joulu siis erikoisruokavaliolla.

Tyyppi kasvaa taas hienosti, ja parissa kuukaudessa oli painokäyrä jälleen pompannut reilusti plussalle (välillä mentiin jo nollilla), mutta pätkähän tuo kaveri on, vaikka tasaisesti senttejä kuitenkin tulee lisää. Uskon, että painon nousemiseen on vaikuttanut hyvin paljon ruokavalio, vaikka voi tietysti olla usean asian summa. Monta kuukautta vaan junnattiin melko paikallaan. Kesällä vaan oli pakka niin sekaisin, ja suolisto sen verran huonossa kunnossa, että luulen, että senaikainen kasvun hidastuminen johtui epäsopivasta ruokavaliosta enemmän kuin mistään liikkeellelähdöstä (tuo kaveriahan on ollut aina melkoinen ikiliikkuja, vaikka paikallaan olisikin pysynyt). Tuolloinhan tuntui, että mikään ei sovi ja Tyyppi on allerginen/yliherkkä tyyliin ihan kaikelle. Onneksi tilanne saatiin silloin nollattua, ja aloitettua koko touhu alusta, vaikka melkoisen karsinnan tein myös itse omasta ruokavaliosta hetkellisesti. Joka tapauksessa nyt ollaan kunnossa kaikin puolin, ja ruokiakin on löytynyt mukavaan tahtiin, kun on kaiketi pahimmat pahikset saatu pois. Voihan olla myös, että ikä alkaa tehdä tehtäväänsä ja suolisto on muutenkin kypsempi.

Toistaiseksi siis kaikki uudet kokeilut ovat sopineet, ainakin jollain tavalla (vasemmasta reunasta löytyy muuten lista testatuista sopivista ja epäsopivista). Kauraa pidän itse ehkä hieman kyseenalaisena. Suolisto-oireita ei ole siis tullut mistään, mutta kauran syönnin jälkeen lähes aina nenä menee tukkoiseksi. Siksi kauraa ei syödä joka päivä (tai Tyyppi ei ainakaan syö). Tuo limaisuushan oli yksi oire maitoaltistuksessa, ja niihin aikoihin oltiinkin useampi viikko toistuvasti flunssaisia. Sitä tilannetta en todella halua uudelleen päälle, joten mennään maltillisesti, kun muitakin viljoja ruokalistalta kuitenkin jo löytyy. Allergioiden ja sairasteluiden yhteydestä tuntuu olevan useampaa koulukuntaa, mutta itse koen oman kokemuksen perusteella, että niillä on jonkinlainen yhteys.Ainakin meillä on ollut. Olkoon tieteellistä näyttöä tahi ei. Nih. Silloin kun pahimmat herkistymiset oli päällänsä ja suolisto melkoisen huonossa tilassa, tuli flunssapeikko kavereineen usein vierailulle. Nyt kun tilanne on ollut vakaa, ollaan melko hyvin sairasteluilta vältytty.


Vähän tahtoo tässä testailussa tulla malttamattomaksi, kun oireita ei ole nyt uusista tullut, mutta koen kuitenkin että mallti on valttia. Jos sattuukin, että epäsopivia tulee, pysyy edes jollakin tavalla kärryillä, että mistä mitäkin seuraa, ja siedättäminen on edes jossain määrin mahdollista. Purkkiruokapurkkiset ovat siis saaneet suosiolla jäädä kauppojen hyllyille (joitakin hedelmäsoseita lukuunottamatta), koska  niissä tuppaa olemaan, jos jonkinmoista piilotettuna/lisättynä.Itse on saanut soseet vääntää, jotta kyydissä on pysytty. Noh, onpa ainakin saanut maistuvampaa ruokaa :). Vehnä pitäisi testata, mutta jätän sen suosiolla ensi vuoden puolelle, kun vähän epäilen, etttä sitten taas tuhistaan ainakin. Toisaalta en nyt koe muutenkaan, että vehnä olisi pakko saada ruokalistalle. Noin ravinteellisessa mielessä, kun ei kuitenkaan ole ihan ykkönen.. Se on vaan niin sääli, kun suurin osa valmisruoista pyörii vehnän ja maidon ympärillä. Onneksi kaikkeen tottuu, ja tuoteselosteet on jo melko nopeasti oppinut lukemaan, sekä pahikset niistä bongaamaan. Toiveikkaina siis eteenpäin. Oho, tulipas pitkä vuodatus, vaikka tuntuu että vastahan sitä alkuun pääsi. Kiitos ja anteeksi. Jatkan taas hetken ihan ruokalinjalla.

2 kommenttia:

  1. Tulin taas kurkistelemaan. Hienot synttärit oli teillä muuten ollut. Oli hauska huomata, että jollakin muullakin lähtee mopo käsistä silloin, kun uusia ruokia on tarve kehitellä rajoitusten keskellä. :D

    Tuosta juustosta sen verran, että kannattaa tutustua hampunsiemeniin. Niistä saa tehtyä hefua, joka hyvillä mausteilla marinoituna muistuttaa jollain tapaa fetajuustoa. Itse tein pariin kertaan imetysdieetillä ja oli ihan hyvää. Hampussa on muuten tosi hyvät ravintoarvotkin ja on hyvin siedetty. En ainakaan ole törmännyt hamppuallergiaan.

    Maistuvaa ja rauhallista joulua teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulta tulee kyllä aivan loistavia ideoita, kiitos taas. Täytyy tutustua seuraavaksi hamppuun (ny tuo mies lopullisesti ajattelee, että oon hurahtanut ihan täysin;) )

      Jouluiloa myös teidän perheelle! :)

      Poista