tiistai 13. marraskuuta 2012

Isänpäivää ja herkkuja




Jotenkin tuntuu kovin kiireistä olevan, että näitä reseptejä ei tahdo ehtiä naputella. Isänpäiväkin siis oli ja meni. Juhlan kunniaksi toiveissa oli kinuskikakku. Ja tämä ei ollut ton-ton-tonia vaan ihan ehtaa tavaraa. Oli kuulemma hyvää, itse jouduin vaan nuolemaan näppejä..ehkä ensi vuonna sitten pääsee maistamaankin.

Tein kuitenkin itselle kinuskin korviketta riisikermasta ja sokerista. Ihan ookoo paistettujen banaanien kanssa, ja makeannälän tainnutti. Hyvä lisä olisi ollut jätski ja/tai suklaa.


2 kommenttia:

  1. Oletko jo bngannut ingmanin r-ice riisipohjaisen jäätelön? Ihan ok kamaa, muistuttaa paljon sellaista ihka-aitoa kermajäätelöä koostumukseltaan, joten pieni määrä riittää... Jopa meidän yltiöallerginen Kaverikin on tuota herkkua pariin otteeseen ruokalusikallisen verran maistellut ja oireita ei ole tullut vaikka riisiä ei sellaisenaan siedäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, itse asiassa olen bongannut ja on tosi hyvää. Meidän lähikaupoista sitä ei vain tahdo löytyä, ja usein unohdan (ostoslistasta huolimatta!) ostaa, kun isommille kaupoille matkataan..:). Lisäksi näyttää, että soijaton ja maidoton suklaa käy ainakin satunnaisesti. Jei!

      Poista